tiistai 28. joulukuuta 2010

Operaatio Vyötärön Kavennus

Kuulin salaisen sisäpiirin reseptin tähän hommaan: 
Syö vähemmän ja liiku enemmän. 

Vyötäröllä löytyy jotain ylimääräistä. Raskauskiloja ei enää auta syyttäminen, kyllä ne ovat nyt vain kiloja. Ikä tietysti tuo oman säväyksensä kilojen karttumisen helppouteen, ensimmäisen lapsen jälkeen olin kuitenkin vielä alipainoinen kirppu, tätä nykyä ei kirppuudesta ole tietoakaan.


Tavoite:
luovuttaa muualle  7 kiloa.

Aikataulu:
1 kg / kk eli elokuussa housut eivät kiristä.

Toteutus:
Vähennän leivän / perunan / riisin  / pastan määrää korvatakseni heidät kasviksilla
ilman sen kummempia dieettejä tai liittymättä mihinkään lahkoon.

Limunaadit jätän vähemmälle (eeeiii..!). Herkkujen suhteen otan karkkipäivän käyttöön.

Samalla lihansyöntiä voisi vähentää. Punainen liha on jo jäänyt vähemmälle, seuraavaksi saa kananen väistyä lautaselta. Tammikuu kokeillaan eloa täysin lihattomasti, ja sen jälkeen saa liha palata maltillisesti  takaisin jos siltä tuntuu. Kala kuitenkin lasketaan kasvikseksi ;)

Lisäksi E-koodit pääsevät entistä enemmän syynäykseen.

Ja joka päivä on viuhdottava ainakin reipas kävely. Joka ikinen päivä, vaikka mielummin istuisi sohvalle virkkaamaan. Lisäksi on useamman kerran viikossa etsittävä lihaksia.
Olisi loistokasta saada yhdistettyä käsityöt ja kuntoilu!


Jos ei näillä eväillä olo tokene ja vyötärö kapene niin johan on kumma.

Eli ei sitten enää näitä nälkään..!
Piparilta pöllitty muoto vasemman puoleisissa joulutortuissa.
 Sama muoto kuin ylävartalollani tulevaisuudessa ;)

4 kommenttia:

  1. Hei! Tosihauska blogi sinulla! Löysin tänne Herkun ja Koukun kautta. Hyvää jatkoa!!

    VastaaPoista
  2. No moi! Ja kiitos ja tervetuloa! Ja kiitos samoin! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Operaatiolle!
    Neulontakävelykilpailuja olemassa, mutta virkkaaminen kävellessä on ehkä vähän haastavampaa. Suunnitella voi tietysti aina.
    Pitääkin tulla tänne katselemaan, josko tulisi muita hyviä ideoita käsitöiden ja liikunnan yhdistämiseen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    Neulontakävelykilpailuja? Wau! Vois saada pari katsetta osakseen jos treenailis tuolla paikallisissa metsissä! :) Ja virkkaamisen kanssa vois olla turvallisempaa, ei olis niin pelkoa terävistä puikoista silmissä.

    Venyttelyn ja neulomisen olen pari kertaa yhdistänyt, kovin tehokasta ei ollut, kummankaan toiminnan osalta...

    VastaaPoista