maanantai 31. lokakuuta 2011

Ruisleipää!

Vuosittaisen vanhenemisen vuoksi  tai jostain muusta tuntemattomasta syystä iski suunnaton halu leipoa leipää itse. Eikä mitä tahansa sämpylöitä, vaan kunnon ruisleipää! Ihmetystä tähän haluun herätti myös se tosiseikka, etten ole niinkään mitään leipovaa sortttia koskaan ollut.

Eikun nettiä selailemaan vaan! Ohjeita löytyi monenmoisia. Taikinajuuren tekemiseenkin toki löytyi ohjeet, mutta peruslaiskamatoisena kävin paikallisesta leipomosta kysäisemässä valmista taikinajuuriklönttiä. 


Taikinajuuriklöntti ämpärin pohjalla
Ja sellaisen sain haltuuni. Voin sitten jossain myöhemmässä elämänvaiheessa kokeilla ihan itse kasvatella juurta..

Lueskelin siis monenmoisia ohjeita, ja noudatin monen ohjeen yhdistelmää..

Lisäsin taikinajuureen noin 8 dl haaleaa vettä. Rutistelin klöntin velliksi veden kanssa ja lisäilin jonkin verran ruisjauhoja seokseen. 

 Sitten jätin vellin liinalla peitettynä odottelemaan tulevaisuutta. Tässä vaiheessa en vielä ollut ihan päättänyt annanko raskin (onko tämän löllerön nimi raski vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?) lillua vain seuraavaan päivään vai ihan ylihuomiseen asti.




 Ylihuomisen menot ratkaisivat sen, että löllerö pääsi käsittelyyn jo heti seuraavana päivänä (joo oikea superleipuri oon...)




Otin juurta pakastettavaksi talteen seuraavaa leipomuskertaa varten. 







 Ja sitten aloin lisäillä ruisjauhoja. Kaikkineen jauhoja tuli lisäiltyä melkein kilon verran. Suolaakin humpsautin, noin ruokalusikallisen verran. Sekoittelin taikinaa vain puulastalla, näytti niin tymäkältä tavaralta etten viitsinyt kättäni sinne työntää (superleipuri taas..)


 Lisäiltyäni jauhoja ja sekoiteltuani taikinaa aikani jätin pöntön seisomaan pariksi tunniksi liinalla peitettynä.


 Parin tunnin päästä lapioin taikinan leivinpaperille ja jauhokäsillä taputtelin sen limpun muotoon.


 Ja taas sai limpunaihio lepäillä liinan alla, tällä kertaa tunnin verran.

 

 Uunin lämpötilan väänsin ihan täysille eli 275*C:seen ja säädin pienemmälle 10 - 15 min välein leipää paistaessani, kaikkiaan laskin lämpötilan 180*C:seen ja paistelin noin tunnin ajan. 

 
 











Uunista tulleen leivän käärin keittiöliinoihin ja annoin nukkua yöunet aamun asti. Ja aamulla totesin jälleen kerran vihaavani leivän leikkaamista. Minä en osaa leikata leipää..!!

Mutta leivän osasin tehdä! Oli herkullista! Työpaikallakin pääsin todistamaan työkaverille leivän paistamisen onnistuvan myös sähköuunissa, tiukka väittämä edellisenä päivänä väitti homman onnistuvan vain ja ainoastaan leivinuunissa.


Ja nyt on sitten ehkä pakko ostaa viipalointimasiina...
ja taikinatiinu... ;) !

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kiuashaaveilua osa II

Misa Oy:n laavukiuas
kuva kopioitu täältä
Olemme päättäneet ottaa tulevaan saunaamme puu- ja sähkötoimisen kiukaan samassa paketissa, jotta filiksen mukaan saapi valita löylyjen lähteeksi puunpolton tai sähkölämmityksen. 

Kiukaan valintakin oli jonkin aikaa täysin selvä: Misa Oy:n laavukiuas. Valintaa helpotti ihan hiukan se, että kyseinen kiuas oli markkinoiden ainoa hybridimallinen..... ;)

Aurinkokiuas Duo 200
kuva kopioitu täältä
 Mutta kas!  Remontin valmistumista odotellessa on markkinoille ilmaantunut yksi hybridikiukaiden valmistaja lisää eli nyt joutuu valitsemaan ihan kahden väliltä!! 

Uusi tulokas on Aurinkokiuas, tuollainen ehkä aavistuksen enemmän kiukaan näköinen vekotin. No nyt sitten meni ihan liian vaikeaksi, voi tätä valinnan vaikeutta.... ;)

En ole ihan varma todellisista mitoista, en ole vielä niin perehtynyt, mutta kuvan perusteella näyttäisi, että Aurinkokiukaassa on huomattavasti suurempi tuo tulipesä, mitä ei nyt kyllä miinukseksi tässä kisassa voi lukea.


Päätös lienee tehty... 
ellei markkinoille sitten ehdi pyörähtää vielä kolmatta versiota hybridistä :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Rempan edistymistä

Työhönpaluun & alkuraskauden aiheuttaman totaalisen väsymyksen tähden ei ole tullut tehtyä mitään mistä blogata. Ei virkattua, ei neulottua, ei ommeltua. Ei mitään.. Eipä sitä olisi jaksanut kyllä blogatakaan vaikka aiheita olisi sattunut olemaan, kaikki vapaahetket on tullut joko nukuttua tai ihan vain vajottua koomaan... Zzzzzz.....

Hiekkalaatikko?
Seinäntynkää
No onneksi saunalaajennus etenee minusta huolimatta ja paljon paremmin kuin tämä bloggaamiseni! Ihan on seinää ja kattoa jo olemassa, alkaa muoto hahmottua.










Pieniä källejä matkan varrella ollut tietty.. Jotenkin mystisesti jäi patteri tulppaamatta tuolta mistä "eteisuloke"purettiin ja tuli patteristosta vedet valutettua pitkin pihoja.... Mikäs siinä kesäisten helteiden aikana kun maalämpöjärjestelmä kuitenkin osasi käyttöveden lämmittää, mutta jo alkoi tuleva talvi kauhistuttaa kun ei  ihan heti säiden viilennyttyä saatu pattereihin kuumaa vettä kiertämään..


















Peltikattokin on naputeltu paikoilleen. Kattopeltien saapumisessa esiintyi vähän viivytystä. Toki ihan kiva, että saapuivat edes silloin pe-iltapäivänä viikon odottelun jälkeen.. ;)
Ja vähän enemmän seinää


Tuleva sisäänkäyntimme

Näkymää uudelta sisäänkäynniltä päin.

Ja sitten seuraakin  kunnon
Habitare-sisustuskuvia :)

Ilmojen viilennyttyä todettiin sisälläkin olevan aika jäätävää, ihan vaikka lämpöpatterit jo toimivat.

No kas, tuolta oven raoistahan puhalsi kylmää ihan täysillä. Peitettiin ovi sitten naulaamalla tällaisia seinämattoja siihen eteen.













Ja kas, seinässähän olikin reikä. Se tukittiin kätevästi kaulaliinalla. Taisi olla sama reitti mitä pitkin joku pikkulintu tässä päivänä eräänä pyyhälsi tänne sisälle lentelemään..



Myös lattianrajassa käyvä viima tukittiin kaikenlaisilla täkeillä.

Näkymät kuin mistä tahansa sisustuslehdestä, tyylikästä kertakaikkiaan! Saa matkia aivan vapaasti :)











Pieni kurkkaus laajennuksen puolelle:

 Siinähän ne kylppäri ja sauna ovatkin! :)
Ja vielä asenne-muistutus avainkaapin ovessa: