tiistai 18. lokakuuta 2011

Rempan edistymistä

Työhönpaluun & alkuraskauden aiheuttaman totaalisen väsymyksen tähden ei ole tullut tehtyä mitään mistä blogata. Ei virkattua, ei neulottua, ei ommeltua. Ei mitään.. Eipä sitä olisi jaksanut kyllä blogatakaan vaikka aiheita olisi sattunut olemaan, kaikki vapaahetket on tullut joko nukuttua tai ihan vain vajottua koomaan... Zzzzzz.....

Hiekkalaatikko?
Seinäntynkää
No onneksi saunalaajennus etenee minusta huolimatta ja paljon paremmin kuin tämä bloggaamiseni! Ihan on seinää ja kattoa jo olemassa, alkaa muoto hahmottua.










Pieniä källejä matkan varrella ollut tietty.. Jotenkin mystisesti jäi patteri tulppaamatta tuolta mistä "eteisuloke"purettiin ja tuli patteristosta vedet valutettua pitkin pihoja.... Mikäs siinä kesäisten helteiden aikana kun maalämpöjärjestelmä kuitenkin osasi käyttöveden lämmittää, mutta jo alkoi tuleva talvi kauhistuttaa kun ei  ihan heti säiden viilennyttyä saatu pattereihin kuumaa vettä kiertämään..


















Peltikattokin on naputeltu paikoilleen. Kattopeltien saapumisessa esiintyi vähän viivytystä. Toki ihan kiva, että saapuivat edes silloin pe-iltapäivänä viikon odottelun jälkeen.. ;)
Ja vähän enemmän seinää


Tuleva sisäänkäyntimme

Näkymää uudelta sisäänkäynniltä päin.

Ja sitten seuraakin  kunnon
Habitare-sisustuskuvia :)

Ilmojen viilennyttyä todettiin sisälläkin olevan aika jäätävää, ihan vaikka lämpöpatterit jo toimivat.

No kas, tuolta oven raoistahan puhalsi kylmää ihan täysillä. Peitettiin ovi sitten naulaamalla tällaisia seinämattoja siihen eteen.













Ja kas, seinässähän olikin reikä. Se tukittiin kätevästi kaulaliinalla. Taisi olla sama reitti mitä pitkin joku pikkulintu tässä päivänä eräänä pyyhälsi tänne sisälle lentelemään..



Myös lattianrajassa käyvä viima tukittiin kaikenlaisilla täkeillä.

Näkymät kuin mistä tahansa sisustuslehdestä, tyylikästä kertakaikkiaan! Saa matkia aivan vapaasti :)











Pieni kurkkaus laajennuksen puolelle:

 Siinähän ne kylppäri ja sauna ovatkin! :)
Ja vielä asenne-muistutus avainkaapin ovessa:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti