sunnuntai 28. elokuuta 2011

Puuta kumoon taas

Pari kuukautta sitten kutsuimme metsurin apuun ja pihalta kaadettiin mänty tulevan autokatoksen tieltä. Jo silloin tuli tuota yhtä mäntyä katseltua sillä silmällä, että joutuukohan senkin laajennuksen tieltä kaatamaan.  Ruodittiin, että ehkä mahtuupi juuri ja juuri siinä olemaan. 

Remppa on edennyt anturavaluihin.
Toivossa oli hyvä elää siihen asti kunnes puolet männyn juurista oli kaavittu kaivantojen mukana pois.... nyt jouduttiin toteamaan, että pakko siitä männystä on luopua, jotta ei joku kaunis päivä siitä rysähdä alas. Ja kun kuoppaa joudutaan vielä vähän routaeristysten tähden suurentamaan, niin sehän viimeistään olisi tiennyt tuon männyn tarun loppua.





Ja tietysti puu olisi ollut helpompi kaataa siinä vaiheessa kun ei vielä ollut purku/kaivuutyöt alkaneet... No ilmeisen näppärästi se kaato oli tälläkin kertaa tapahtunut, metsureita oli ihan kaksin kappalein touhuamassa. 

Että sellainen puusavotta siinä meillä taas vaihteeksi.





Tällä kertaa saavat oksat makoilla kasassa koskemattomina siihen saakka kunnes ne roudataan jonnekin kauas pois.. tällä kertaa ei oksasilppuri laula! Silppua meillä taitaa edellisestä männystä olla ihan koko loppuelämän tarpeisiin...

Kasa oksaa

Kiva, piha täynnä pöllejä....Nämä me kyllä klapitetaan, heti kun keretään!

Mutta onneksi näitä mäntyjä riittää vielä kynsittäväksi!

Onpa kauniit kukat tossa kukkalaatikossa...? :)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tyrnihilloa sormet verillä

Tyrnipensas tuotti ensimmäistä kertaa satoa. Tai no, olihan siinä pensaassa viime vuonna yksi marja.. ja sato se on pienikin sato! Toisessa puskassa ei ollut marjan marjaa, oletan sen olevan se miespuolinen pensas, sillä lienee ihan muut tehtävät kuin marjojen kantaminen.



Kuva pensaasta on otettu jo aiemmin kesällä, marjat olivat nyt huomattavasti paljon oranssimpia. Minulle oli kyllä vähän epäselvää se, että missä elämän vaiheessa ne marjat olisi parasta poimia, en ole tähän tyrniin tutustunut aiemmin kuin sen yhden marjan verran..
  
Päätin että nyt oli sopiva hetki. Ja eikun keräämään. Ja kohta olikin sormet jo verillä!
Olipa ilkeämielisiä piikkejä puska täynnä!

Sain huimat 320 g tyrnimarjaa haltuuni, niinpä keittelin heidät vesitilkan ja 160 g hillosokerin kanssa.


Surruuttelin sauvasekottimella ja keittelin jonkin aikaa ja sitten pullautin hillot kaikkine kuorineen ja siemenineen keitettyihin lasipurkkeihin. Olis tuon mössön varmasti voinut siivilöidäkin, mutta ajattelin nautiskella sen kaikkine kuituneen..


Ja nyt meillä on kaksi purkkia (ihan tajuton varasto..) itsetehtyä tyrnihilloa. 
Aivan mielettömän hyvää ainakin naturellijogurtin kanssa! 


Vähän tätä ruskeahkoa väriä ihmettelin, kuvittelin siitä tulevan oranssimpaa.. 
Mutta ehkä sen voi sitten syödä silmät kiinni jos kovasti häiritsee.. ;)



lauantai 20. elokuuta 2011

Purkuhommia. Johan rytisee!

Nysse alkoi!

 Talon sisäänkäynti oli siis pikkueteisen kautta, jonka yhteydessä oli myös WC ja suihku.



Viimeinen vilaus vanhasta WC:n ovesta joka oli tarkoitus säästää, 
mutta unohtui irrottaa ennen rysähdystä..........



Pikkueteisessä oli tällainen komia kaappi, joka päätettiin säästää tulevia säilytystarpeita ajatellen. Ovet aion käsitellä jollain tyylillä myöhemmin, maalata tai petsata tai jotain. Valkoiset hyllylevyt ovat vähän uudempaa tuotantoa kuin kaappi kuten ulkonäöstä arvata saattaa :) Kaapin koko aiheutti ihan pientä päänvaivaa siirtelyhommiin......



Ja sit läks!


Näkymää pihalle isosta eteisestä: hyppy tuntemattomaan!



 Talo sai sadetakin niskaansa.



Joka toiselle kuoppaa kaivaa......?.. ööööh? ... saa siitä korvauksen! :)


Toisella puolen taloa yksi ikkuna sai uhrata itsensä ja muuntautua oveksi.



 Näpsät portaat jätelavoista. Toivottavasti eivät ihan niin näpsät ole,
 että löytyvät tuosta vielä 7 vuoden päästä..


 Kaadetun seinän kolosista löytyi tällaista aarteistoa: tuoreita uutisia!




Ja tukka kondikseen, remppahommissakin! :)
GoGay Hius-Spray! 


maanantai 15. elokuuta 2011

Chili Con Carne

Kieriskelin tässä viikon verran tajuttomassa Chili Con Carnen himossa, ja vihdoinkin sain tehtyä sitä!


Ainekset:


jauhelihaa
sipulia
valkosipulia
papuja: valkoisia ja ruskeita
tomaatteja
paprikaa
tomaattimurskaa
tomaattipyrettä

oreganoa
timjamia
korianteria
chilipalkoja
chiliöljyä
suolaa, pippuria ja sokeri



Jauheliha pannulle ruskistumaan, sekaan sipulit. Seuraavaksi huuhdotut pavut, tomaatit, paprikat ja mausteet. Ei tarvinnut vettäkään lisäillä kun tomaateista ja tomaattimurskasta tuli ihan yllin kyllin nestettä. Ja riisin kanssa nautiskellen tämä herkku!




lauantai 13. elokuuta 2011

Aloituskokous ja Henkinen muutto

Tällä viikolla remppa remppanen eteni siihen vaiheeseen, että pidettiin suuri ja mahtava Aloituskokous. Tarkoittaa käytännössä sitä, että ensi viikolla alkaa rytistä!


Virastovisiitillä tuli sitten samalla mieleen kysyä mahdollisuutta osoitteenmuutokseen: asumme Tien ja Kujan risteyksessä osoitteen ollessa Tie ja sisäänkäynnin kuitenkin tapahtuvan Kujan puolelta. 








Kuva kopioitu täältä


Virastossa osasivat neuvoa kyselemään oikeammasta paikasta ja niinpä seuraavana päivänä osoitteemme vaihtui! 










Henkinen muutto siis! 
Pahvilaatikollistakaan ei tullut tavaraa pakattua eikä kannettua, 
olisipa muutot aina näin hiettömiä! ;)


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Työhönpaluu, Muovipussiaskartelua & Vaippapyykkikassi

Paluu työelämään koitti kahden vuoden "kotona makoilun" jälkeen ja Taaperon tarhailu tarkoitti luonnollisesti vaippapyykkikassin tarvetta. Mikä ihana tekosyy alkaa leikkiä muovipusseilla ja silitysraudalla ja alkaa silittää muovipusseja!! :)

Olin kaverilta kuullut tällaisesta muovipussien silityksestä ja pussukoiden ompelusta ja ajattelin sitten heti kokeilla täräyttää tällaisen vähän isomman pussukan! Kokemusta omaavan ohjaajan läsnäolo ei olisi touhussa ollut haitaksi, mutta enpä ehtinyt sen kummemmin neuvoja kyselemään, niin näillä eväillä mentiin....

Leikkasin parista jätesäkistä sivut auki ja silitin yhden mustan ja yhden oranssin säkinpalan yhteen. Raudan ja muovin välissä pidin harsoa ja sitten myöhemmin luin netistä, että leivinpaperi olisi voinut olla tosi kova juttu...

Aloittelin pienellä lämmöllä, mutta kun juuri mitään ei tuntunut tapahtuvan lisäsin lämmöt täysille. Ehkä vähän liian kuumaa... Kun olin saanut ne kaksi yhteen niitattua silittelin vielä kuvallisen muovin siihen mustan puolen päälle.






















Aah kuinka aikaavievää. Löysin vielä toisen Mikki-pussin ja kokeilin ehkä järkevämmällä tyylillä: kaikki kolme kerrosta yhdellä kerralla silittäen. Välillä muovi kutistui ihan pöpinä ja välillä ryppyili ja teki vaikka mitä. En ihan päässyt sulan muovin sielunmaisemaan täysillä kiinni, en ole varma olisiko joistain paikoin pitänyt silitellä enemmän vai vähemmän ja kuumemmalla vai kylmemmällä....










Viivotinsuoraa kangasta tässä hommassa ei kyllä synny, ei ainakaan minun käsittelyssäni, mutta pussin siitä sai aikaiseksi.

Ja koska ehkä vihaan vetoketjun ompelua (kun eihän sitä koskaan voi saada kohilleen!) aloitin homman sen ompelulla jotta sivusaumat ommellaan sitten sieltä kiinni missä vetoketju määrää niiden olevan. Kuinka ovelaa!









Pohdiskelin saumojen ulkonäköasioita ja päädyin tähän ratkaisuun: ensin sivut kiinni ihan oikealta puolelta ommellen ja sitten kanttinauhaa (vinonauhaa? mitä eroa niillä on?) päälle. Ja kanttinauhan ompelin käsin kun en jaksanut koneeseen vaihtaa punaista lankaa... voi ihmelaiskuuden huipentumaa! Sitten vaan sormet verillä ompelua kaiken yötä! Hah hah! Löysin kyllä sormustimeksi jonkun pienen muovisen korkin, mutta se ilo ei kauaa kestänyt kun Taapero sen salaisesti kuljetti johonkin salaiseen paikkaan....













Ja tuo vetoketjun muuttuminen valkoisesta ruskeaksi ei ole aistiharha, vaan tekeillä oli kaksi säkkiä yhtäaikaa ja ainoastaan toinen on toistaiseksi päässyt valmiiksi asti.... ;)


perjantai 5. elokuuta 2011

Kuka asuu omenapuussa eli mikä omppuja vaivaa?

Herkulliset oli lupaukset tässä puussa, mutta nämä omput ovatkin suurin osa tällaisia riivattuja. 
Ääh!!




Mikä näitä vaivaa? Mato Matala? Toukka Touhukas?




Ei mikään nam nam
Mikä avuksi? Puun pesu mäntysuovalla?

Sinänsä positiivista että omenia syntyi tänä vuonna miljuunasti enemmän kuin viime vuonna,
 jolloin niitä oli peräti kolme kappaletta.. ;)