sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kaunein piha -kilpailun vahva voittajaehdokas ;)

Tää meidän piha on ilmiselvä Kaunein Piha -kilpailun voittaja.















 Lumien alta paljastui kaamea totuus: 
On rojua ja röhnää pitkin pihaa.


Roskalava kehiin ja rojuille kyytiä!
 Saatiin jopa lounassetelien voimalla pestattua Teini kavereineen auttamaan lavan täyttämisessä. 


Yhteen osaan pihaa on remppahommien myötä muotoutunut tällainen kiva pikku mäki. Voikukat ovat valloittaneet mäen, eikä sitä pysty edes ruohonleikkurilla ajelemaan kun on niin kumpareinen, eli taisteluni voikukkia vastaan kokee nyt aikamoisen tappion, kun nuo tuosta kohta lehäyttävät miljoonat siemenensä pitkin ja poikin jokapaikkaan..... Aaargh!


Pihalta löytyy myös humoristinen tulppaaniesiintymä roskasäkkien keskellä. Viimevuonna kasvimaan tieltä kaivelin ruohotuppoja ja rikkakasveja ja viskoin jätökset jätesäkkeihin. Kuvittelin varmaan että muuttuisivat kuin taikaiskusta meheväksi mullaksi tossa lojuessaan...? Eipä noille paljon muuta ole vuodessa tapahtunut kuin että jätesäkit ovat aivan repaloituneet. Niin ja se että noi tulppaanit puskee tuolta muovisäkistä läpi. Ah kuinka kaunista, hyvä yritys kaunistaa pihaa... ;)




Tässä onkin nyt ehkä pihan kaunein pläntti tällä hetkellä: Äitienpäiväruusuni istutettuna ruukkuun.

Pitää katsoa tosi läheltä ettei näe tota ympäristöä.. ;)



torstai 10. toukokuuta 2012

Hahtuvaimuja & tukkoista fleeceä - Vaippahommissa jälleen

Kovasti jossain vaiheessa olen kehunut näitä Fuzzi Bunz -vaippoja, mutta ovat Vauvan syntymän myötä päässeet näyttämään tän pissaisemman puolensa, kun on tosi monesta vaipasta tuo kosteussuoja hajonnut... Nooh, eihän näitä pois heitetä ja käyttämättä jätetä, kun kerran muuten ihan hyviä vaippoja ovat, paitsi että eivät toimi... ;)


Taaperolle aikanaan neuloin hahtuvasta villavaippahousuja, ja toimivia olivat: harso vaipaksi taiteltuna ensin ja villahousut siihen päälle ja pissat pysyivät pääsääntöisesti siellä missä pitikin.

Tuumailin sitten että miksikäs en tekisi tuhoutuneeseen taskuvaippaankin kosteussulkua hahtuvasta? Toimisiko moinen? Miksikäs ei toimisi?!

Nämä hahtuvaimut ovatkin olleet sopivan aivottomia neulottavia mun hormoonihuuruiselle päälleni, tähän olen kyennyt, juuri ja juuri... ;)



Suoritin imuille samanlaiset pesun kuin villavaippahousuille aina silloin tällöin: marseille-saippualla pesua kädenlämpöisessä vedessä ja lopuksi imut vielä lanoliinikylpyyn hetkeksi hengailemaan.










Ja pyyhkeiden päälle kuivumaan.












Taaperolla oli aikoinaan myös tällaisia Babyidean GrowHour -taskuvaippoja käytössä, joista aika monessa vaipassa tuntui tuo fleece olevan aina silloin tällöin tukkeessa. Saippua nimittäin tukkii fleecen, ja sen voi saada auki fairylla ja / tai korkeassa lämpötilassa pesemällä. Ja jos fleece on tukossa, voi arvata mistä sen pissan löytää... taatusti muualta kuin vaippaimusta...





Taas laitoin pienen testilaboratorion pystyyn, kokeilin kuinka vaipalle ruikittu vesi joko imeytyy vaippaan sisälle tai jää imeytymättä pinnalle helmeilemään.

Ja tähän imeytymättömyyteen fairykylvyn pitäisi auttaa


Koko homman kettumaisin osuus on eittämättä ton fairyn pois huuhteleminen ennen koneeseen laittoa.. voi taivas mitä pulaamista!!


Nyt näistä sitten kasataan kaikenlaisia vaippapaketteja ja näitä hahtuvia ja villahousuja roikkuu kuivumassa ihan joka paikassa :)


















Ja sitten tällainen mystinen juttu tähän loppuun. Kun tekee vauvan saa vaippafimoilta lahjuksia, vähän näytekappaleita kokeiltavaksi. Se nyt ei vielä ollut se mystinen osuus vaan se,
 että Liberon paketissa oli tällainen vihkonen... 


...jossa todetaan: "Kertakäyttövaipat täyttävät jäteastian nopeasti" ja vielä kysytään "Kannatko kortesi kekoon?". En lakkaa ihmettelemästä mihin tolla korren kantamisella viitataan? 


Kysytäänkö siinä että: 
"Vähennätkö ympäristön kuormitusta kantamalla kertakäyttövaippasi jätekasaan?




Häh?!