sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kaunein piha -kilpailun vahva voittajaehdokas ;)

Tää meidän piha on ilmiselvä Kaunein Piha -kilpailun voittaja.















 Lumien alta paljastui kaamea totuus: 
On rojua ja röhnää pitkin pihaa.


Roskalava kehiin ja rojuille kyytiä!
 Saatiin jopa lounassetelien voimalla pestattua Teini kavereineen auttamaan lavan täyttämisessä. 


Yhteen osaan pihaa on remppahommien myötä muotoutunut tällainen kiva pikku mäki. Voikukat ovat valloittaneet mäen, eikä sitä pysty edes ruohonleikkurilla ajelemaan kun on niin kumpareinen, eli taisteluni voikukkia vastaan kokee nyt aikamoisen tappion, kun nuo tuosta kohta lehäyttävät miljoonat siemenensä pitkin ja poikin jokapaikkaan..... Aaargh!


Pihalta löytyy myös humoristinen tulppaaniesiintymä roskasäkkien keskellä. Viimevuonna kasvimaan tieltä kaivelin ruohotuppoja ja rikkakasveja ja viskoin jätökset jätesäkkeihin. Kuvittelin varmaan että muuttuisivat kuin taikaiskusta meheväksi mullaksi tossa lojuessaan...? Eipä noille paljon muuta ole vuodessa tapahtunut kuin että jätesäkit ovat aivan repaloituneet. Niin ja se että noi tulppaanit puskee tuolta muovisäkistä läpi. Ah kuinka kaunista, hyvä yritys kaunistaa pihaa... ;)




Tässä onkin nyt ehkä pihan kaunein pläntti tällä hetkellä: Äitienpäiväruusuni istutettuna ruukkuun.

Pitää katsoa tosi läheltä ettei näe tota ympäristöä.. ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti