Ruisleipää joko osaa tehdä tai sitten ei osaa. Tai sitten sekä että.

Ei tullut tällaista limppua tällä kertaa

Suunnittelin vieväni anoppilaan joulupöytään rosollin lisäksi ihan itsetehtyä ruisleipää, kun tämä ruisleipäkokeiluni (juttua siitä täällä) muutama kuukausi sitten osottautui niin mahtavasti onnistuneeksi! 

Onneksi en kovin suureen ääneen paukutellut henkseleitäni ja kehuskellut hyppysissäni olevalla ruisleiväntekotaidollani, sillä tämä järjestyksessä toinen leivontakerta osoittautui ihan katastrofiksi.

Mikä meni pieleen? En tiedä, mutta tulos oli kyllä melko kaunis, mutta silkkaa raakaa mössöä sisältä. Raakaa, vaikka paistoin limppuni loppupeleissä kolme kertaa.. Ois luullut jo paistuneen....

Mielestäni tein kaiken tietysti kutakuinkin samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, toki

• aiemmin käytössäni oli leipomosta haettu juuri (taikinaklöntti) , tällä kerralla pakastimesta sulatettu löysempi juurivelli.
• Saatoin laittaa hiukan enemmän jauhoja
• Paistoin kovemmassa lämmössä pidempään, edellisellä kerralla laskin uunin lämpötilaa aikaisemmassa vaiheessa alemmas.
• Saatoin tällä kertaa pitää limppua uunissa alemmalla tasolla kuin viimeksi.

Olisikohan vain pitänyt herätellä juurta pidemmän ajan?

Tai olisiko vain pitänyt kohotella taikinaa pidemmän ajan?

?!?

Mistä tietää että juuri on hengissä ja tarpeeksi kuplivaista? Ei se viimeksikään plopsahdellut *plop plop*, vaan samalla tavalla pinnalla näkyi muutamia ilmakuplia, jotka saattoivat yhtälailla olla peräisin silloin tällöin tapahtuneesta vellin sekoittamisesta?

Uusintayritys siis! Laiton nyt epäonnistumisesta enempiä lannistumatta kolmannen kerran limppua tulemaan. Sulatin juuren (oli se sitten taikinajuuri tai vain hengetön jauhovelliseos...). Lisäsin lämmintä vettä ja himpun ruisjauhoja ja sekoittelin. Vuorokauden päästä vaihdoin mönjän muovikiposta lasikippoon (eräässä ohjeistuksessa kiellettiin ehdottomasti käyttämästä muoviastiaa..)

...ja iskin lasikipon muovikippoon lämpimään veteen lämmittelemään.. Jospa vellillä onkin vilu eikä siksi jaksa kuplia? Meillä on täällä sisällä yhä edelleen vähän viileä, kun ei olla saatu kaikkia pattereita vielä toimimaan ihan kunnolla... Hrrr..

Joka päivä hulautin vähän kuumaa vettä ja himpun jauhoja lölleröön sekaan ja sekoittelin, ja ahkerasti vaihtelin lämpöhauteen vettä kuumempaan versioon. Hoivasin tätä velliä kuin mitäkin lemmikkiä! :)

 Kuudentena päivänä ei ollut enää epäilyllä sijaakaan että oliko se kuplinut vai ei, totta tosiaan oli, ja sen kyllä huomasi. Niinpä vaihdoin juuren taas muovikippoon ja lisäsin jauhoja, että taikinasta tuli sellaista just ja just puukauhalla sekoitettavaa. Ja unohdin suolan. Sekin vielä, aaarghh!

Halusin laittaa taikinan johonkin vedottomaan paikkaan kohoamaan, enpä sitten muutakaan paikkaa keksinyt kuin uunin. Vähän teki mieli väntää vielä uuniin pikkuisen lämpöä, mutta joku varoituskello pään sisällä osasi varoittaa, että siitä ei välttämättä hyvä heilu jos niin teen..... ;)

Annoin taikinan kohota ihan seuraavaan päivään asti, ja tällä kertaa se olikin ihan oikeasti kohonnut!! Tossa kuvassa ei välttämättä nin selkeästi näy, mutta koholla oli. Ja eikun limpuksi ja uuniin. Suolaakin sain lisättyä taikinaan vielä  tässä vaiheessa.

Hyvä limppu tuli. Kuvia ei kylläkään ole, eikä tule kun leipä on jo poispopsittu. 

Nam! :)

Sitten vielä yksi älyttömyys tähän loppuun. Eikä liity kahvinjuontiin, vaan yllätys yllätys: ruisleivän paistamiseen! Kuvaaja uuniin säädetystä lämpötilasta... Hah hah!

Alussa uuni ihan täysillä 275*C, vähän väliä lasketaan lämpötilaa ja tunnin kuluttua lämpöä enää 180*C. Onpa hyvä että tuli tuollainen kuvaaja piirrettyä, on niin kovin tarpeellinen... ;) Hah hah!!