keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Yllätysten silakkapihvit

Kaveri ylisti silakkapihvien hyvyyttä, väitti niiden maistuvan jopa lapsille, 
enkä uskonut sanaakaan tästä jorinasta. 
Päivänä eräänä päätin olla rohkea ja kokeilin kyseistä ruokalajia. 
Ja jumankekka, sehän oli hyvää! :)

Kalatiskin henkilöltä saa onneksi ostaa ihan valmiiksi perattuja silakkafileitä, luulen että oon niin nössö että jäisi tää ruoka laittamatta jos pitäis päitä ja muita irrotella.....

Fileet nahkapuoli alaspäin lautaselle, 
tilliä ja suolaa & pippuria pintaan ja toinen file nahkapuoli ylöspäin siihen päälle.

Sitten pieni pyöräytys ruisjauhossa ja pihvit pannulle paistumaan. 









Käytin öljyä ja voita paistamiseen, mutta kai tuo hoituis pelkällä öljylläkin?




Muussissa perunaa ja tietysti loraus kuohukermaa :)


Tässä pitäisi vielä olla ääniefektein varusteltu kuva palovaroittimesta. 
Meidän liesituuletin on mallia olematon ja muutama pihvi otti vähän enemmän väriä pintaan...


Mutta hyvin maistui, jopa tälle pienimmälle töyhtiäiselle!
 Kaveri ei siis pulissut omiaan ;) 








maanantai 8. huhtikuuta 2013

Vaahtokarkkeja


Valmistin ex-vauvelin, nyk taaperon synttärijuhliin vaahtokarkkeja! 
"Miksi?" kysyi eräskin vieraistamme.. :) Nooh ihan huvin vuoksi varmaankin...
Tavalliseen tapaani luin useampaa ohjetta ja noudatin yhtäaikaa ja vuorotellen vähän jokaista,  eli sain taas pääni niin pyörälle että en ole lainkaan varma mitä tein ja missä järjestyksessä. Mutta siitä olen varma että seuraavalla kerralla teen ainakin jotain toisin.

Ainekset:
7 kpl liivatetta
2 dl vettä
5 dl sokeria
0,5 dl - 1 dl vaaleaa siirappia
2 valkuaista
1 kpl vaniljatanko
ripaus suolaa
tomusokeria



Liivatteet ja 1 dl vettä kippoon lillumaan.

Kattilaan 1 dl vettä, sokeri, vaalea siirappi ja suola sekä halkaistu vaniljatanko.


Keittelyä noin 12 minuuttia ja tanko pois.


Kattilasta seos monitoimikoneeseen ja liivatekiposta kamat myös koneeseen.


Vatkaamista noin 10 min.


Valkuaisvaahtoa bamixilla.


Valkuaisvaahto koneeseen myös ja vähän sekoitusta.

Sitten tämä äärimmäisen tahmainen möhnä kaadettiin levyiksi laakeille lautasille 
ja laitettiin jääkaappiin jähmettymään.

Tarkoitukseni oli näistä ohuista levyistä pilkkoa palasia ja pyöritellä palleroiksi, mutta en ole ihan varma missä vaiheessa sellainen olisi pitänyt suorittaa ja pyörittelyt jäivät tekemättä. Niinpä olisikin ollut vetreämpää jos levy olisi ollut korkeampi eli kaikki massa olisi ollut samassa astiassa 
ja olisi saanut vähän kookkaampia paloja leikeltyä.


Valion ohjeessa käskettin voitelemaan vuoka öljyllä ja sokeroimaan tomusokerilla. 
Näin tein, enkä kyllä tee seuraavalla kerralla, sillä vaahtokarkkilevyn pohjaan syntyi sellainen kova koppura kerros öljystä ja sokerista. 
Seuraavalla kerralla kaadan seoksen leivinpaperin päälle vuokaan.


Harmi ettei tästä levyjen irroittamisesta ja leikkelystä ole valokuvia olemassa, 
sillä se oli jotenkin epätoivoisen jännittävä vaihe tässä projektissa. 
Vaiheeseen liittyi mm. öljysokerikoppuran irtirapsuttelua ja tomusokerissa pyörittelyä.
 Kyllä sokeri pöllysi!

Valmiit vaahtokarkit näyttivät erehdyttävästi fetajuuston palasilta, aika pientä silppua nimittäin tuli leikeltyä niistä... Tässä lasipurkissa komeilevat synttärijuhlien jälkeiseen päivään selvinneet aavistuksen isompikokoiset yksilöt... 





tiistai 26. maaliskuuta 2013

Neulottuja pääsiäismunia

No johan nyt, tuli neulottua munia! :)
Näitä oli alunperin kolme kappaletta, mutta pienin muna katosi... 


Isommassa on 40 s eli 10 s per puikko ja pienemmässä 32 s. Pienimmässä oli 6 s. per puikko.



Kumpaankin päähän tein sädekavennukset, toiseen päähän neuloin enemmän välikerroksia kuin toiseen päähän, jotta vähän tollaista munan muotoa ilmenisi. Ensin yksi pää valmiiksi ja sitten helmasta silmukoiden noukintaa ja sama homma toiseen suuntaan, ja väliin normikerroksia ainakin yhtä monta kuin yhdellä puikolla silmukoita.


Päätin täyttää nämä herneillä (stressileluja pääsiäiseksi!). 
Käytin hyväkseni pöydällä loikoillutta teippirullaa ja kippasin herneitä sinne noukittavaksi. 



Mikä ei ollut kovinkaan nokkela idea siinä vaiheessa kun vahingossa töytäisin rullaa......






Seuraavaksi varmaankin "maalaan" nämä langalla. 
Että tällaisia tärkeitä hommia tiedossa... ;)

tiistai 26. helmikuuta 2013

Lastenhuoneen pöydän uusi elämä

Jostain tuntemattomasta syystä olin aiemmassa elämässä päällystänyt 
kontaktimuovilla tämän lastenpöydän. 
Ehkä olin vain halunnut päätyä nopeaan ratkaisuun...


Nyt taapero oli kavereineen repinyt sitä muovia irti.
 Plus että kaikki muovailuvahat ovat ihanasti kiinni tossa pöydän pinnassa. 
Tässähän on nyt tosi houkuttelevaa ryhtyä esimerkiksi piirtämään?


Vaihtoehtoja pöydän kohtalolle oli tietty useita:

a) pinnan hiominen ja pöydän petsaaminen

b) pinnan hiominen ja pöydän maalaaminen

c) pinnan päällystäminen esim sarjakuvilla ja lakkaaminen

d) vahakankaalla päällystäminen

e) piirustusalustalla päällystäminen. 
Mistä piirustusalustaa saa?


 No näköjään ainakin pöydän pinta oli houkutellut piirustuspuuhiin..... :)

Teini pääsi hommiin ja putsasi tärpätillä möhnyt ja töhnyt, 
esimerkiksi ne kontaktimuovista peräisin olevat.


 Ja sitten remppahommista ylijäänyttä Luja-maalia pintaan.


 Seuraavaksi tietysti houkuttelee käsitellä pienet punaiset tuolit samalla maalilla.
Ja tuossa näkyykin myös Pienten Ihmisten 
salamyhkäisesti tekemä lipaston laatikon taidepläjäys..!


 Ei kyllä muovailuvahojen ällötystä pöydänpinnassa estä muu kuin muovailualusta. 
Joka katosi jonnekin ennen kuin pääsi käyttöön... 
No ehkä se joskus löytyy, eikä tartte enää ällöillä tuota vahaa :)




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Olisko jo aika kerätä joulukortit pois?

Kerrankin mulla oli kortit ojennuksessa. Aiemmin ovat pyörineet tiellä joka paikassa, eihän niitä poiskaan ole voinut heittää, mutta niille ei ole mitään omaa paikkaakaan ollut. 
No nyt olivat nätisti esillä, eikä kuitenkaan kenenkään tiellä!


Huima toteutus:  ketjusilmukoita, ensin suoraa ja sitten aina tuollainen 10 silmukan lenkki mihin sitten sai pyykkipojan työnnettyä. 


Ja verhotankoon roikkumaan!




Pääsiäiseksi voisi sitten toteuttaa samanlaisen vihreänä tai keltaisena. 
Mutta tuskin noita pääsiäiskortteja huimia määriä lähetellään? 

Ehkä siihen nartsaan voisi sitten laitella jotain tipuja roikkumaan jos ei korteissa piisaa...?

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tupsututti, tupsu pipoon siis!

Pipoon oli saatava tupsu, että kartongista sitten vaan pari kiekkoa piirtelemään ja leikkaamaan
 ja siihen ympärille lankaa pyörittelemään siis!





 Homma kesti ikuisuuden, kunnes tajusin että ei sitä lankaa siihen yksinkertaisena tarvitse kieputtaa. Kaksinkertaisella eteni vauhdikkaammin 
ja nelinkertaisella luonnollisesti vauhti melkein huimasi päätä!


 



 Sitten vaan leikkaamaan pahvien välistä langat poikki 
ja solmittava lanka sinne väliin umpisolmuilemaan.


Kartongit pois ja tupsu olikin jo valmis.


 Pipoon kiinnitys -> valmis!








Malli ei halunnut pipoa päähänsä...

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Lasagne kanalla ja pinaatilla

Tää lasagne oli viime vuoden suurin yllättäjä. Odotin fiaskoa, mutta tulikin herkkua! 
En oo aiemmin hirveästi tajunnut tota pinaattia minnekään punkea, 
mutta sehän suhahti tonne ihan omiensa joukkoon!


Ainekset:
Kanafilesuikaleita 450 g
Sipulia
Valkosipuli
Porkkanaa
Tomaattimurskaa
Paseerattuja tomaatteja
Pinaattia
Suolaa & pippuria

Kastike:
Voita
Vehnäjauhoa 3/4 dl
7-8 dl maitoa
Suolaa & pippuria
Juustoa. Käyttöön päätyi Oltermanni, kun sellainen kaapista löytyi.





Pinaattilasagnelevyjä
Juustoraastetta pinnalle

Uuni 225°C ja 30 min






Ei se nyt niin taivaalliselta herkulta tossa näytä, mutta kuva ei anna oikeutta. 
Ehkä olen parempi kokki kuin kuvaaja..? :)


Ja psst, ei muuten ollut ihan kokonaista valkosipulia tuolla mukana, pari pientä kynttä vaan. 
Nyt vähän tarkkuutta noiden kirjainten käyttöön ja käyttämättömyyteen....