perjantai 10. elokuuta 2012

Pyöreä räsymatto eteiseen

Meillä on talo täynnä perinteisiä räsymattoja, mutta sain päähäni että mikään niistä ei muuta uuteen eteiseemme vaan sinne täytyy saada räsymatto pyöreässä muodossa.


No ihan räsymatostahan ei ole kyse jos tilaa laatikollisen trikookuteita ja ryhtyy virkkauspuuhiin. 
Mitään ohjetta ei tällä kertaa ollut käytössä, pyöreätä vain ajattelin virkata.

Uudisosan väritys on mustaa, valkoista ja tummanharmaata (lattia periaatteessa kyllä musta) ja punaista löytyy luumunpunaista, punajuurta ja renesanssia (onpas siinä kuvaava maalisävyn nimi..).

Yritin löytää samoja värejä matonkuteita, ei aivan onnistunut, lopetin etsinnät löydettyäni nämä.

Ympyrää virkkasin enkä ollenkaan tykännyt kun alkoi tuollaisia kulmia muodostumaan.
Aloittelin siinä sitten muutamatkin matot kun aina oli jotain vikaa, milloin tuli liian kuperaa ja milloin liian kulmikasta ympyrää ja milloin rivin/värin vaihdokset ei osuneet kohdilleen kivasti.
Yhtä maton alkua jatkoin sinnikkäästi eteenpäin vaikka epäusko koitti ottaa valtaa vähän väliä: 
matto oli ihan lentoon lähdössä! 

Oli sellaista aallokkoa siinä maton pinnassa että melkein merisairaus iski.


Päätin että tämähän tästä oikenee ja höyryttelin ja venyttelin ja kamppailin maton kanssa tovin..
ja melkein se oikenikin.



En edes päätellyt kuteidenpäitä kun olin ihan vakuuttunut että tämä päätyy purettaviin.. 
Mitä optimismia! ;)

Mies urpoili :)

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti