Mua hämmästyttää paistinpannujen tuhoutumisen vauhti. Mitä kalliimman paistinpannun ostaa, niin sitä nopeammin sen superpinnoite salaperäisesti tuhoutuu. Luulen, että näillä seuduilla liikkuu HaarukkaHenkilö, jonka elämäntehtävä on käydä rapsuttelemassa etenkin uusia paistinpannuja.
 |
| Superpinnoitteen superlohkeamat |
Tietysti voi myös ostella halpoja paistinpannuja, ja nakella niitä romunkeräykseen sitä mukaa kun pinnoitteet lohkeilevat (nam, pikantti lisä ruokaan) ja pohjat vääntyvät. Mutta moinen toiminta ei tunnu kovin järkevältä millään mittarilla mitattuna.
Sain tarpeekseni ja panostin pariin teräspannuun. Tai pannuun ja kasariin, jos tarkkoja ollaan. Ihanan vapauttavaa: ei tarvitse vahtia, kuka minkäkinlaisella työkalulla pannuja lähestyy, tai millä tyylillä ne aiotaan pestä. Pannut saa työntää vaikka astianpesukoneeseen, eivätkä ne ole hankaavistakaan pesumetodeista moksiskaan. Aah.
Herkkiksille, kuten kananmunalle ja vaalealle kalalle pinnoitettu pannu tosin on yhä turvallisempi. Että niitäkin vielä tarvitaan.
En ehkä osannut ihan oikeista paikoista etsiskellä, kun en meinannut löytää moisia pannuja mistään. Mutta lopulta löysin tieni Chez Mariuksen aarteiden äärelle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti