maanantai 31. tammikuuta 2011

Vyötärön kavennus ja helmikuu

Vyötärön Kavennus -operaation aloittamisesta on noin kuukausi kulunut, joten nyt on aika katsella missä mennään ja tehdä vähän välitiliä.

Suunnitelmissa oli hiilihydraattien vähentäminen ja tammikuun ajaksi piti myös liha jättää lautaselta pois. Nooooh....

Jos suunnittelee hiilihydraattien vähentämistä sitä eksyy tietysti karppaus.infon sivuille. Olen joskus aiemminkin vähän tutustunut asiaan, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että tätä pitäisi kokeilla. No yllättäen ei tuo lihan pois jättäminen samanaikaisesti tuntunut kovin hyvältä idealta.

Ja mun kun ei pitänyt mihinkään uskontoon hurahtaa tässä operaatiossani.... No en kai hurahtanutkaan, mähän vain kokeilen!

Kaksi viikkoa vetelin tiukkaa linjaa ja paino alkoi pudota. Kahden viikon tiukkailun jälkeen höllensin vähän otetta, toisin sanoen rouskuttelin omenaa yms.

Eli kaikki herkut jäivät pois, sipsit, limut, pullat, suklaa, jäätelö. Höllennyksen jälkeen nautiskelin todella tummaa suklaata palan silloin ja toisen tällöin. Peruna, pasta, riisi, leipä ja muut viljatuotteet jäivät kokonaan pois ja vihanneksia/hedelmiä/kasviksiakin tuli käytettyä tietyin rajoituksin.

Yksi ruutu = yksi päivä
Paino näyttäisi pudonneen, suunta on selkeästi laskeva, paitsi viimeiset muutamat päivät kun viiva kiitänyt rakettina ylöspäin.. Eikä tällaisessa joka aamuisessa punnitsemisessa mitään järkeä ole, mutta kun on niin kiva piirrellä kuvaajia :) hah hah!

Karppauksen suurin hyöty lienee siinä, ettei ole niin tajuton nälkä ja mässyttämisen himo yllä kaiken aikaa kun pistelee pekonia poskeen? Mutta silti aion vähän "normalisoitua" ja seuraavan kuukauden ajan ottaa ainakin ruisleivän ja hedelmät rajoituksetta käyttöön. Tiukkaan karppaukseen voi palata joskus myöhemmin jos tuntuu siltä, juuri nyt ei tunnu.

Ja seuraavaksi pitää varmaan tutustua glykeemiseen indeksiin ja glykeemiseen kuormaan. Vielä en pysty ihan hahmottamaan mitä eroa sillä on karppaamisen kanssa? Eikö molemmissa vältellä suunnilleen samoja ruoka-aineita?

Mitä ikinä ruokavaliota sitä sitten noudattaakin niin näihin pyrin:
  • transrasvojen välttely
  • lisäaineiden välttely
  • turhien sokerien välttely
  • ylipäätään kaikkien teollisten huttujen välttely
Yhä edelleen se totuus taitaa piillä siinä "syö vähemmän liiku enemmän" -väitteessä...
Tammikuun liikkumiset jäivät ihan liian vähälle, nyt on koko helmikuu aikaa petrata.

Ja vielä pieni päiväkirjan pätkä..

1. päivä Päätä alkoi särkeä. Luultavasti kylläkin syönyt liikaa hiilareita.

2. päivä Päätä särkee. Koko yön mietin syömisasioita, että mitä sitten laitan syötäväks. Jo tuntui kananmunat alkavan tökkiä (eilen 4 kpl, liikaa..). Tänä aamuna vain yksi. Aloin punnita ja laskea hh määriä, eihän niitä muuten tajua paljonko mitä on missä. "Erittäin vähä-hh-pitoisen" aamiaisen jälkeen jo 12g (päivän 20g annoksesta..) oli täynnä, oho! Todisti, että helpompi tajuta määrät jos oikeasti laskee ne. Lounaan jälkeen nälkä pysynyt yllättävän hyvin poissa. Ei tee kuin cashew-pähkinöitä mieli, ne oli niin sikahyviä! Saan isoja vesilaseja juotua, ihmeellistä, yleensä en saa vettä vedettyä millään, paitsi raskaana ollessa oli mieletön jano koko ajan.

3. päivä Päänsärky loppunut (paremmat yöunet saattoivat vaikuttaa). Ei ole mikään hullu nälkä. No hitto, jos on kanafileen vetänyt aamiaiseks ja heti kohta lounaalla jauhelihaa, ni toisaalta ihme jos nälättää..?

5. päivä Ihmeellisen energinen olo. Paino 59.5 kg,  ei ole tippunut siis.
7. päivä Vähän vatsakipua
8. päivä 58.3 kg, vatsa vähän pipi
12. päivä 57.8 kg, aivan hillitön mässyhimo, suklaakakkua, jäätelöä, suklaata, yms sipsejä tekee mieli.
13. päivä  57.6 kg, onks tää yhtään järkevää? Kaipaan jo ihan normaalia ruokaa.
20. päivä Ilmeisesti sekosin treffeillä ollessani kun söin leipää, ranskanperunoita ja jäätelöä

Tähän viimeiseen tunnustukseen onkin hyvä lopettaa tämä tämänkertainen selonteko, kuukauden päästä aiheesta sitten lisää ;)

2 kommenttia:

  1. Karpeillakin on monta linjaa. Yksi totuus kun ei sovi millään kaikille. Tavoitteena kaikissa aina kuitenkin terveellinen, luontainen ja aidoista raaka-aineista valmistettu ruoka. Monen ruokavalioon mahtuu hyvin ruisleivät ja hedelmät. Riippu paljon sokerin käyttäytymisestä kehossasi. Olet ilmeisesti heiman herkkä, kun iski pahat himot.

    Karppaus.infon sivuja lukemalla saa kyllä paljon tietoa, mutta siellä ovat kaikki "suuntaukset" iloisesti sekaisin. Usein siellä saakin kehoitukseksi lukea kirja tai pari. Viisas neuvo.

    Hyvä linja sinulla!

    VastaaPoista
  2. Luulen, että mun tämän hetkinen toiminta olis aikalailla "hyväkarppaamista". Ja itse asiassa oon ihan yllättynyt mässytyshimojen vähyydestä, ei iskenyt kuin pari kertaa kk:n aikana!

    Ja kirjoja totta tosiaan pitäisi lukea, pyhä tarkoitus onkin, en vain ole vielä päässyt sinne asti! :)

    VastaaPoista